Tee sävelmästä löydettävä merkintä

Miksi kuvaus ennen nuotteja

Useimmat mieleen palaavat sävelmät eivät tule valmiina nuottikuvana. Ne tulevat palasina: rytmin kolauksena, yhtenä hyppynä ylöspäin tai tunnelmana, joka muistuttaa jotakin joskus kuultua. Jos odotat, että osaat kirjoittaa sävelmän nuoteiksi, se ehtii usein haalistua. Kuvaus on nopeampi. Kolme lausetta omin sanoin säilyttää enemmän kuin tyhjä nuottiviivasto.

Tunewhistlewhimnrissa merkintä koostuu viidestä osasta. Vain kaksi ensimmäistä ovat pakollisia:

• Nimi tai työnimi. Lyhyt ja omin sanoin. ”Aamujunan vihellys” toimii paremmin kuin ”Sävelmä 14”, koska nimi itsessään on jo muistivihje.
• Kuvaus. Tempo, tunnelma, rytmin luonne, sävellaji jos tiedät sen, ja missä sävel tuli vastaan.
• Kulku. Sävelten suunta kirjaimin: ylös, alas tai sama.
• Tunnisteet. Hakusanat, joilla löydät merkinnän myöhemmin.
• Tila. Keskeneräinen tai valmis – pieni merkki siitä, aiotko palata tähän.

Kulkukoodi: sävelmä kolmella kirjaimella

Brittiläinen Denys Parsons julkaisi vuonna 1975 teoksen The Directory of Tunes and Musical Themes, jossa tuhansia sävelmiä luetteloitiin pelkän suunnan perusteella: ylös (U), alas (D) tai sama (R). Ensimmäinen sävel merkittiin tähdellä. Menetelmän oivallus on, että sävelmän ääriviiva riittää usein tunnistamiseen, vaikka intervallien tarkkaa kokoa ei tietäisi.

Käytämme samaa ajatusta suomalaisin kirjaimin: Y ylös, A alas ja S sama. Esimerkiksi Jaakko kulta alkaa sävelillä C–D–E–C–C, joten sen kulku on *YYAS. Kulku ei korvaa kuvausta, mutta se tekee hausta tarkemman: kahdella sävelmällä voi olla sama tunnelma, harvoin sama ääriviiva.

Kirjaa kulku hitaasti hyräillen ja vain niin pitkälle kuin olet varma. Kuusi luotettavaa merkkiä on arvokkaampi kuin kaksitoista arvausta.

Perinteen kerääjät tekivät samaa

Suomessa sävelmien kirjaaminen muistin ja kuulon varaan on vanha käytäntö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon on kerätty 1800-luvulta lähtien kansansävelmiä, ja keruumatkoilla kirjattiin usein ensin laulajan nimi, paikka ja laulun luonne – vasta sitten nuotit. Kansanmusiikin tutkija A. O. Väisänen täydensi 1900-luvun alussa muistiinpanojaan fonografiäänityksillä. Periaate on yhä sama: asiayhteys auttaa sekä löytämään että muistamaan.

Siksi kuvauksessa kannattaa mainita myös hetki. ”Kuulin isoäidin hyräilevän tätä marjametsässä” on vahva muistivihje, vaikka se ei kerro sävelistä mitään.

Harjoitukset merkintöjen tekemiseen

Harjoitus 1: kolmen lauseen kuvaus (5 min)

Valitse sävelmä, jonka osaat ulkoa. Kirjoita siitä kolme lausetta: ensimmäinen tempo ja rytmi, toinen tunnelma, kolmas yksi erottuva kohta. Lue kuvaus seuraavana päivänä ja tarkista, nouseeko sävel mieleen pelkästä tekstistä. Jos ei, lisää yksi tarkempi yksityiskohta.

Harjoitus 2: kulkukoodi kymmenellä merkillä

Hyräile sävelmän alku hyvin hitaasti ja kirjaa jokainen siirtymä kirjaimella. Pysähdy kymmenen merkin jälkeen. Hyräile uudestaan koodia seuraten. Jos koodi ja hyräily eroavat, korjaa koodi – älä hyräilyä.

Harjoitus 3: tunnisteiden siivous kerran kuussa

Käy tunnisteet läpi kirjaston haussa. Yhdistä samaa tarkoittavat (esim. ”surullinen” ja ”haikea”) ja poista ne, joita on vain yhdessä merkinnässä eikä niillä ole hakuarvoa.